Oon yksin papalla Haaparannassa,
lukkojen takana laukkuun mahtuvan
koiran kanssa.
Vaikka tää talo onkin jollain tapaa
karmiva paikka -varsinkin nyt, kun
ulkona tuuli repii puita ja kulkijoiden
tuulipuvuntakkeja, silti mulla on vain
tosi rauhallinen olo täällä.
Aina.

Papan naisystävä oli hankkinut tuon koiran,
jonka kanssa joudun olemaan koko ajan
varpasillani (oon vannoutunut siitä, että
jos käännän sille selän se hyökkää päälle)
Hetken olinkin jo aivan varma, että joudun
lukitsemaan itseni vessaan piiloon tuolta
nelijalkaiselta siihen saakka kunnes
muut tulevat raveista ja kaupoista.
Juuri kun olin päättänyt tulla kirjoittamaan
tänne mahdollisen testamenttini talteen, jos en
tuon olennon kynsistä sattuisi selviämäänkään,
niin mitä se tekee?!
Aivan kuin ois lukenut mun kaikki pahat ajatukset,
se kääntyi selälleen maahan ja tapitti mua valtavilla
silmillään niin hyväksyvästi, että melkein sulin.
Hyrr, jotain hämärää toss on, sen mä vaan sanon.
(:DD)