4.11.2013

2012, 86300

Eilen itkin taukoamatta.
Itkin pelosta,
menettämisenpelosta,
riittämättömyydenpelosta.
Itkin ihan vain siitä pelkäämisenkin pelosta.

Pelotti se, että romahdan.
Romahdan ja lausun pelkoni ääneen.
Ja sen myötä menettäisin sinut.

Mutta ainahan ihminen on jotain peljännyt.
Minä ainakin pelkään niin paljon,
etteivät mitkään maailman sanat riittäisi
kuvailemaan sitä tunnetta, jonka koen.
Sitä kuristavaa ahdinkoa mun sielussain.

Muutaman kerran vuodessa tulee se hetki,
kun vain Jippu ymmärtää minua
ja minä häntä.
Ymmärrän kaikki nuo surullisen kauniit sanat,
jotka ovat kuin tunteitani laulettuna
vieraan ihmisen suulla.

~

2013, 70100

Kokonainen vihko täynnä tekstiä ahdingosta,
siitä, minkä Sinä mukanasi kannoit elämääni.
Enkä minä silti ymmärtänyt.
Omaa pahaa oloani,
sitä minä en silloin ymmärtänyt.

2 kommenttia:

  1. Huh, miten onnistuinkaan lukemaan tämän just tänään.
    Mietin just miten mun olo oli tällanen vuos sitten ja mitenkä kaikki on muuttunut siitä. Luin just mun vanhoja tekstejä viime marraskuulta ja vertasin niitä tähän kuukauteen ja miten erilaisia ne on.
    Hyh. En osaa sanoa mitään. Muuta kuin että ymmärrän. Ja että kirjoita lisää ihana.

    VastaaPoista
  2. Asioilla on tapana järjestyä ja mennä omalla painollaan sillonkin, kun tuntuu, että ne jumittavat.
    Kiitos, piristät aina :)

    VastaaPoista