Regina Spektor kuulostaa pitkän kuuntelutauon jälkeen
vain niiiiin hyvältä.
Saa aikaa saman fiiliksen kuin aina ennenkin.
Ehkä se vaan on niin, etten kyllästy tähän ikinä.

Syksy on kaunis, meidän talo hiljainen.
Lemppariyöhousut jalassa, ne rennot,
joissa on punaisia, keltaisia ja vihreitä raitoja.
Raidoista muodostuu ruutuja.

Mun edessä vesilasi ja järjettömän kokoinen
purkki jukurttia.
"Still bad...", totesin, kun maistoin ensimmäisen
kerran, mutta päädyin siihen silti.

Hirveesti asioita, joita pitäis tehdä,
mutta vielä enemmän niitä, joita odotan.

Hetkeksi musta tuntui kaiken tän keskellä,
että olisin onnistunut jopa kadottamaan itseni.
Muuttunut pelkäksi kuoreksi.
Sellaiseksi elottomaksi, joka ei jaksa sanoa
juuta eikä jaata.
Onneks nää syysaamut palautti mut takaisin.

Näin unta hevosista.
Ruotsinpapasta.
Papan veljestäkin (siitä, joka alkoi pehmetä
mukavaksi vasta iän myötä).

Nyt vaihdan tietokoneen psykologian kirjaan,
koitan edistyä siinä edes vähän niin, että osaisin
tuosta vain selittää ulkoa mielihyvä- ja stressihormooneista,
siitä miten ihminen oppii, siitä miten eri näkökulmat luonnehtii
persoonallisuuden kehittymistä...ja kaikki ne käsitteet...
Wish me luck!