Okei, oon mä pehmentynyt.

Voi kait sen sanoa jo ääneen.

Enkä nyt puhu lihomisen tuottamasta

pehmentymisesta, vaikka on kait sitäkin

saattanut tapahtua.

Ihaninta (nää "ihana" yms sanat

tuntuu vielä vähän vierailta,

mutta silti ainoilta, jotka kuvaavat oikein)

on herätä siihen, että pidät musta kiinni 

samalla, kun tunnen sun hengityksen 

mun niskaani vasten.

Mulla on vieläkin tallessa teksti,

jonka kirjoitin viime kesänä.

Käytin sua sen inspiraationa,

enkä silloin ajatellut asiaa edes

sen enempää.

Nyt kun mä luen sitä samaa tekstiä,

vuotta myöhemmin,
tuntuu niin, kuin joku olis tuosta vaan,
hetki sitten ottanut ja tulostanut mun 

ajatukset paperille tekstiksi.
Jotenkin hassuu.

Pikku Prinssiä lainatakseni:

" Voi joutua itkemään vähän,

 jos on antanut kesyttää itsensä"

Tällasta tänään.