Päivän teema on ehkä ollut melankolia.
Melankolia ja väsymys.

Nielen itkua jo kahdettatoista tuntia.
Äiti kielsi ottamasta viiniä:
"Pitää säästää vieraille".

Voisinhan se olla hieman noloa,
jos perheen esikoinen vetäisi perseet
vieraille tarkoitetulla viinillä.
Saisivat vieraat ainakin hämmästelyn aihetta.

Turhauttavaa on se, kun ei saa kiinni ajatuksiaan.
Ne vaan lipuu ohi sillä hetkellä, kun koitat
tarttua niihin.
Ihan niin kuin painajaisissa;
hapuilet pelkkää ilmaa.

Tähän mennessä koko elämä ollutkin vain
yhtä hapuilua.
Onnellisuus tulee joskus kysymättä,
tuottaa euforisen tilan.
Tiedän mitä onni on, mutta jotain siitä
on aina puuttunut.

Jos nukkuisin kuukauden ehkä sitten helpottaisi.
Ehkä.