29.11.2013

70100, syksy ja alkutalvi

Vertasi minua yli-ihmiseen, kuvaili sellaiseksi
"Hämmentävää", totesi perään
"Todellakin, hämmentävää",
mutisin enemmänkin itselleni kuin hänelle

Ehkä en ole enää niin keskeneräinen kuin aikoinaan,
kokonaisempi,
mutta silti irrallaan
Leijailen pölyn kanssa,
tiedottomana,
niin kevyenä

Surumielisyys vain ei taida minusta lähteä
Ei se eikä tietynlainen melankoliankaipuu

Toisinaan janoan yksinäisyyttä niin kuin
janoaisin vettä aavikolla
Henkeni tukkoisena ryömin maata raapien kohti sitä

Kuinka huvittavaa onkaan, että juuri melankoliasta
ammennan onnellisuuteni!
Niin kamalan ristiriitaista


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti