Pelottavan voimakkaita tunteita, joita en edes ymmärrä. Enhän mä ymmärrä

Kyyneleet pyrkii taas mun poskillein.
Keuhkot lamaantuu.
Mun sisintäni kuristaa niin kovaa,
jokin minua suurempi sitä puristaa.
Puristaa kasaan niin, että huudan siitä repivästä tuskasta,
joka pala kerrallaan minut hajottaa.

Mutta mä itke en.
En, vaikka tahdonkin. 

Ajatus Sinusta tuo takaisin taas ne
kyyneleet
muistot 
sen vapinan.

Sen järkyttävän voimakkaan vapinan,
 joka yllättäen iski.
Se säikäytti minut aivan kuten sinutkin.

Hetken sain pitää sut omanain.
Ajatuksissain.

Ei kaipaus kadonnutkaan.
Ehkä kaipaan Sinua,
ehkä ajatusta Sinusta.

Rima ei kosketa enää pohjaa.


Kiitos armaani.